Salilla. Kävelyä matolla 64 minuuttia. Arvioitu matka 5,17 km, arvioidut kalorit 254. Keskinopeus 4,9 km/h, keskikaltevuus 0,4 %.

Helposti meni, ja matka+aika -tavoite tuli täyteen 11 minuuttia nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Kohta on aika kiristää tavoitetta, kunhan tuo menee ensimmäisen kerran alle tunnissa. Reisilihaksia vähän kiristää, mutta muuten olo ihan ok. Juoksinkin taas pienen pätkän, ja sekin tuntui helpommalta kuin viimeksi. Kunto siis kohenee.

Olen merkannut nämä kävelyni Kiloklubiin kevyenä kävelynä, mutta tänään kun ensimmäisen kerran juttelin siinä kävellessäni ja jouduin väliin vetämään henkeä lauseiden välissä ihan tosissani mietin, että merkkaanko ne sittenkin liian pienenä rasituksena. 

Lainaus KK:n foorumilta:

Tämä riippuu täysin jokaisen omasta kunnosta, toisiin ei omaa kävelyä kannata verrata. Kävely on kevyttä silloin, jos et hengästy etkä hikoile juuri lainkaan, eli ei siis tule edes kunnolla lämmin. Pystyisit jatkamaan tällaista liikuntaa tuntikausia väsymättä.

Keskinkertaisessa tulee jo lämmin ja syke nousee, mutta pystyisit kuitenkin vaivatta juttelemaan kaverin kanssa vaikka koko ajan. 

Voimakas rasitus on sitten sellaista, jossa hengästyy kunnolla eikä puhuminen enää onnistu samanaikaisesti. Tähän tehoon voi muiden paitsi aloittelijoiden olla vaikea kävelemällä päästä, yleensä sykkeen nousu tällaiselle tasolle vaatii jo nopeatempoisempaa liikuntaa. 

Olen tosiaan merkannut tuon kävelyni kevyeksi, mutta käytännössä se taitaa olla tuon keskinkertaisen yläpäässä, ennemmin voimakasta kuin kevyttä? No, eipä sillä väliä sinänsä ole ja viiden kilon päästä sykemittarilla pääsen tarkempiin tuloksiin, mutta mietityttää, mietityttää.